29.4.2020

Marja Toivonen – ainoa laatuaan

2.5.2006  on päivä, jolloin Kotiapu Marja Hartikka on kirjattu kaupparekisteriin. Tuosta päivämäärästä käynnistyi merkittävä ajanjakso silloisen Kotiapu -ketjun sekä nykyisen Aksonin historiaa. Kotiapu Marja Hartikka on ensimmäinen verkostoomme liittynyt yritys. Sekä Marjan yritys että Marja itse, ovat lähtemätön osa Aksonilaisuutta. 

Unelma-ammatti

Ihmisten auttaminen arjessa, ihmiseltä ihmiselle. Siinä olivat Marja Toivosen haaveammatille asetetut kriteerit. Ikää oli alle kymmenen. Kosketus kotipalvelutyöhön ja työn merkitykseen avautui lähisukulaisen kautta, joka ohi mennen tuli ottaneeksi Marjan mukaan kotikäynnille.  

Muistat sitten niiata ja teititellä

Näillä sanoilla pientä apulaista oli ohjeistettu työhön. Vaikka niiaminen onkin ajan saatossa hioutunut näkymättömäksi, ovat kohtelias ja asiakasta kunnioittava keskustelu edelleen jotakin, jonka ympärille kotikäynnit muodostuvat.

Marja Toivonen

Myymäläpäälliköstä yrittäjäksi

Vuonna 2006 elettiin hyvin erilaista aikakautta sosiaali- ja terveyspalveluissa. Koulun penkiltä valmistunut lähihoitaja ei nykypäivän tavoin voinut valita työnantajaansa, vaan alan työkokemusta vaadittiin kaikilta työhön ryhtyviltä.  

Kukaan ei palkannut, kun ei ollut kokemusta 

Aikansa töitä etsittyään Marja päätti kokeilla jotakin muuta. Työpaikka löytyi valtakunnallisen ketjun päivittäistavaraliikkeestä, jossa asiakaspalveluun luonnostaan orientoitunut työntekijä löysi nopeasti itsensä tekemästä myymäläpäällikön tehtäviä. 

Sitten eräänä päivänä Marjan silmiin osui uutinen, jossa etsittiin Kotiapu -yrittäjää. Ilmoitusta lukiessaan Marja oivalsi, että häntä etsitään. Marja otti yhteyttä ja kertoi tilanteestaan. Tutustumisen ja pienimuotoisen haastattelun jälkeen Marjasta tuli Kotiapu -yrittäjä. 

Laukaa 24/7

Kotiapu Marja Hartikan yritystoiminta käynnistyi verkalleen. Ensimmäiset asiakkuudet löytyivät Kotiapu -ketjun omistajapariskunnan verkostoista ja pikkuhiljaa omakin asiakaskunta alkoi vakiintua. 

Kyllä se alku oli rauhallista mutta ei ollut hetkeäkään epäilystä, etteikö tämä tästä kohta lähde

Yrityksen alkuajat mentiin pienellä asiakasmäärällä ja se luonnollisesti hieman huoletti. Marja kuitenkin keskittyi huolehtimisen sijaan pitämään asiakaskäyntien laadun korkealla. Myös Kotiapu -ketju valoi uskoa yritystoimintaan.

– Kyllä se Niskasen Erkki taisi soitella minulle ensimmäisen kahden vuoden aikana varmaan kerran viikossa ja kysellä, että onko kaikki OK, Marja muistelee. 

Erkin kanssa hiottiin myös Laukaan vammaispalveluille ensimmäinen ostopalvelutarjous, joka yllättäen menikin läpi. Tästä käynnistyi useamman vuoden kestänyt hurja työrupeama Marjan vastatessa valtaosasta Laukaan kunnan vammaispalveluiden asiakkuuksista. Marjan lisäksi yritys työllisti yhtä äkkiä seitsemän työntekijää. Marja teki työtä vuorotta aamusta iltaan ja usein öisinkin. 

Loppiainen 2017

Nyt jokin on vialla. Kaikki ei ole, niin kuin pitää. Tämän huomasi Marjan lisäksi muukin perhe. Ambulanssi. Sairaala. Kasvohalvauksen oireet kertoivat sen, että on kysymys jostakin vakavammasta. 

Sairaalassa tehtiin tutkimuksia ja oireiden alkuperää selvitettiin laajasti. Viimein aivojen verisuonikuvista paljastui puhkeamaton verisuonipullistuma. Ei parane itsekseen, eikä voi leikata. Sen kanssa on elettävä tästä eteenpäin. 

Seurasi pitkä vuodelepo ja varovainen kuntoutus. Työkyvystä ei kukaan osannut heittää arvioita mutta juuri töihin palaaminen oli se, joka Marjaa motivoi eniten. Kunhan tästä vaan vähän kerrassaan voimistuu, takoi mielessä. 

Saman vuoden Toukokuussa Marja löysi itsensä asiakkaan luota tekemästä siivousta, johon lääkärit ja fysioterapeutti olivat antaneet luvan. Mutta vain kerran päivässä ja omaa jaksamista kuulostellen. Vaikka asiakaskäynnit veivät voimat, mieliala koheni päivä päivältä. 

Perhe, perhe, perhe, sanoinko mä jo perhe?

Vuoden vaihteessa Marja palkittiin aktiivisena Aksonilaisena mutta siihen ei liity sankaritarinaa tai muutakaan vastaavaa. Ei silti, etteikö nousu vuodepotilaasta takaisin 40-50 tunnin työviikkoihin olisi myös jonkinlainen saavutus. 

Marjan vahvuus on omien rajojen tunnistaminen. Päämäärä pysyy yksinkertaisena ja selkeänä. On helppoa sopia siitä, mitä tehdään yhdessä ja mitä itse. Tuossa minä osaan auttaa muita mutta tuossa en. Ei ole tarvetta kiirehtiä, vaan tehdä hyvin. 

Huolimatta pitkistä työviikoista Marja varastaa sieltä täältä aikaa kotitöille, leipomiselle ja perheelle. Perhe on perustettu ja lapset tehty yrittäjyyden ohella. Ulkoilua, lenkkeilyä ja nuoruuden harrastusta uintia. Puhelimeen vastataan milloin Rukalta ja milloin tulee valokuva lomareissulta Tallinnasta. Marjan läsnäolo on huomaamatonta mutta tuntuvaa. 

Voimme olla iloisia siitä, että meillä on monta Akson yrittäjää. Kukin heistä on ainoa laatuaan mutta ensimmäinen heistä on Marja Toivonen.

Oikealta vasemmalle: Marja, Tiia, Kerttu, Mira, aviomies Vesa ja Valtteri