Kuntatyönantajan ja hoitoalan ammattiliittojen välisen sovun etsiskely on jatkunut juhannuksesta lähtien. Nokkapokka kaikkine käänteineen on jatkunut jo niin pitkään, etteivät mediat vaivaudu pienempiä risahduksia edes uutisoimaan.

Kinastelua mielenkiintoisempaa on se, mitä alalla on tapahtunut aiemmin ja mitä parasta aikaa tapahtuu. Tuhannen taalan kysymys on myös se, miten sitten jatketaan, jos ja kun sopu viimein löytyy.

Ratkeavatko SOTE:n ongelmat työmarkkinasopuun?

On kylmä fakta, että hoitoalalta on poistunut väkeä jo edellisen työehtosopimuskausien aikana. Se on osoitus siitä, että jo edellisillä sopimuskausilla työmarkkinasopu ei ole kyennyt ratkaisemaan alan veto- ja pitovoimaan liittyviä ongelmia.

Tässä on peiliin katsomisen paikka molemmilla osapuolilla. Etenkin tilanteessa, jossa ongelmaa yritetään ratkoa samoilla keinoilla, joilla se ei ole aiemminkaan ratkennut.

On ilmeistä, etteivät työmarkkinaosapuolet ole kyenneet ymmärtämään oman alansa työntekijöitä sekä heidän työhönsä liittyviä ilmiöitä, saati vastaamaan siihen muutospaineeseen, jota työn tekeminen alan osaajilta edellyttää.

Nyhjää tyhjästä

Alalla toimivien osaajien määrä on siis vähentynyt ja työrauhan järkkyminen työmarkkinoilla, on pahentanut jo ennestään vaikeaa tilannetta.

Palveluiden järjestämisen ja tuottamisen ytimeksi onkin muodostunut käsiparien haaliminen hinnalla, millä hyvänsä. Ensi vuonna lakiin kirjatun hoitajamitoituksen napsahtaessa voimaan, ongelma syvenee entisestään.

Tällä tavalla alan ongelmat eivät tule ratkaistuksi.

Hoitajamitoitus uhkaa kuolettaa palveluiden saatavuuteen ja laatuun liittyvän kehittämisen. Kaikki, esimerkiksi massiivisia tietoaltaita hyödyntävään teknologiaan liittyvät ratkaisut palveluiden saatavuuden lisäämiseksi, ovat poissuljettuja. Miksi yritys investoisi tekoälyn kehittämiseen, jos palveluiden toimivuuden ratkaisee työvuoroa varten laskettu desimaali, ennestään vaikeasti saatavilla olevasta ihmisestä?

Tällaista yhtälöä ei edes tekoäly kykene ratkaisemaan. Hoitajamitoitus ei turvaa meille toimivampia palveluita tai motivoituneempaa henkilöstöä. 

Sen sijaan pyrkiessämme kuumeisesti täyttämään lain kirjaimen, voimme unohtaa alueelliset ja paikalliset toimivat ratkaisut. Kaikki ne hyvät käytänteet, joita voitaisiin jakaa ja uudelleen jalostaa. 

Laki on velvoittava ja sen laiminlyöminen johtanee seuraamuksiin ja näitä seuraamuksia tulemme varmasti näkemään.

Tyhjästä on kuitenkin vaikea nyhjäistä. Hoitajamitoitusta onkin osuvasti verrattu tavalliselle ihmiselle annettavaan käskyyn juosta 100 metriä alle kymmeneen sekuntiin. Moni varmasti juoksisi, jos pystyisi, harva kuitenkaan pystyy.

Raha-asia on jo ratkaistu

Pula tekijöistä, on saanut alueet turvautumaan varsin luoviin ratkaisuihin. Hyvää on se, että tällaiset luovat ratkaisut ovat jo tuoneet lisäansiota monelle työntekijälle. 

Usealla hyvinvointialueella on kiihdytetty työvoiman hankkimista vuokratyövoimana, luomalla dynaamisia hankintajärjestelmiä, joihin ehdot täyttävät yritykset voivat ilmoittautua palveluntuottajiksi.

Kilpailu osaajista käy vuokratyövoimafirmojen kesken kovana. Yritykset tarjoavat toinen toistaan kovempia palkkoja työntekijöille. Palkat ovat kymmeniä prosentteja suurempia, kuin alan työehtosopimuksen piirissä olevien työnantajien tarjoamat palkat. 

Tällä järjestelyllä paikataan nyt työvoimapulaa julkisissa sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja hoitoyksiköissä. Työntekijät eivät ilmesty vuokratyöfirmojen palvelukseen tyhjästä, joten on selvää, että moni työntekijä vaihtaa vakituisen työn vuokratyöfirman tarjoamaan keikkatyöhön.

Syyt tähän ovat ilmeiset.

Keikkatyö vuokratyötä tarjoavassa firmassa tarkoittaa parempaa tuntiansiota, valinnan vapautta työvuoroihin ja vähemmän osallistumista kriisiytyneen työyhteisön ongelmien ratkaisemiseen.

Tällä tavoin on onnistuttu korjaamaan monta hoitoalalle kasautunutta ongelmaa, jotka liittyvät palkkaukseen ja oman työn suunnitteluun.

Vuokratyövoiman käyttö ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta.

Työtä tavoitellaan luonnollisesti sieltä, missä korvaus on suurin. Tämä heikentää työsuunnittelun ennakoitavuutta sekä sitoutumista työnantajaan ja asiakkaisiin. Erityisesti asiakkaille, tuttu hoitaja on tärkeä ja tästä näkökulmasta kaikki ratkaisut, joilla työvoiman vaihtuvuutta voidaan vähentää, olisivat arvokkaita.

Isossa mittakaavassa työvoimavuokraukselle perustuva toimintamalli nostaa rajusti työvoimakustannuksia, ohi alan normaalin kustannuskehityksen. Tämä puolestaan pakottaa tarkastelemaan suhdelukuja, jo valmiiksi liitoksistaan natisevan budjetin sisällä. 

Leikkaammeko palveluista vai pidämmekö työntekijät tyytyväisenä?

Kuluvan vuoden tilinpäätöslukujen selvitessä, voikin moni yllättyä tämän luovan ratkaisun lopullisista kustannuksista.  Jos työvoimakustannusten holtiton nousu sallitaan kattamalla kustannukset valtion kassasta, avataan piikki, jonka sulkeminen on mahdoton tehtävä.

Hyvinvointialue voi käyttää vuokratyövoimaa täydentääkseen omaa palveluntuotantoaan. Ainoastaan poikkeustapauksissa työvoimavuokrausta voi käyttää muutoinkin, kuin täydentävästi. 

Henkilöstön saatavuuteen liittyvien ongelmien jatkuessa, poikkeuksesta uhkaa kuitenkin tulla pysyvä käytäntö. Betonoimalla nykyinen käytäntö pysyväksi, työvoiman saatavuuden ongelmaa ei voida ratkaista perinteisten työmarkkinaosapuolten kesken. 

Kriisi on mahdollista voittaa

Vallitseva tilanne tai jossakin kohtaa syntyvä työmarkkinasopu, ei tule onnistumaan SOTE-järjestelmän perusongelman ratkaisemisessa; SOTE -järjestelmään ei ole tullut yhtään lisää rahaa. Huippuunsa kehitetyt rekrytointijärjestelmät hakevat toki tehokkaasti työntekijöitä vuoroihin mutta vastapainoksi työn tekemisen yksikkökustannukset ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.

Työmarkkinariidan osapuolille tuskin on tarjolla muuta, kuin laiha sopu – mutta vain toistaiseksi. 

Mitä silloin tapahtuu, kun sopu saavutetaan?

Sitä tuskin kukaan tietää mutta tilannekuva hyvinvointialueen työpöydällä näyttää jokseenkin seuraavalta:

• Työvoimakustannukset ovat nousseet kymmeniä prosentteja
• Työvoiman toimittajat nostavat hintojaan
• Lakiin perustuvan mitoituksen noudattamisessa edelleen suuria ongelmia
• Palveluiden laatua ja toimivuutta edistävät ratkaisut ovat tekemättä

Hali ry:n johtaja Eveliina Vigelius kehottaa blogitekstissään kaikkia hyvinvointialueiden valtuutettuja kysymään, paljonko tämä kaikki nyt maksaa. Samassa yhteydessä olisi tärkeä kyetä tekemään kustannusten vertailua oman tuotannon ja palveluntarjoajien tuotannon välillä.  

Tämä on erittäin hyvä vinkki ja ensimmäinen askel kohti SOTE-palveluitamme kohdanneen kriisin voittamista.

Ei ole myöskään mitään syytä ottaa nykyistä tilaa annettuna, vaan pyrkiä ymmärtämään, miten alueen palveluprosessit toimivat. Yhtenä keinona tämän työn tueksi kannattaa valjastaa se valtava määrä dataa, jota SOTE-palveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta kerätään.

Datan avulla voimme nähdä, mistä voimme säästää ja missä kohtaa olla tehokkaampia. Data auttaa meitä myös luomaan tiekartan, jolla pääsemme ulos kriisistä. 

Kriisin voittamiseksi tullaan tarvitsemaan kaikkien tahojen ponnisteluita, jotta ratkaisut löydetään. Siksi lainsäädännön merkitys on kriittinen. 

Ruuvia kiristävän ja alaa kurjistavan läinsäätämisen lääkkeeksi tarjoaisin jo olemassa olevan ohjaus- ja valvontatyön mahdollisuuksien kasvattamista. 

Aluehallintovirastot toteuttavat tulevaisuudessakin lainsäädännön noudattamisen valvontaa palveluiden järjestäjien ja tuottajien osalta. Tässä yhteydessä palvelun järjestäjien sekä tuottajien saama ohjaus on jo osoittautunut toimivuutensa käytännössä.

Hyvinvointialueet ja palveluntuottajat voisivat hyötyä aluhallintovirastojen palvelujärjestelmää ohjaavasta näkemyksestä enemmänkin. Siksi on tärkeää, ettei ohjaustyö jää yksittäisten tarkastajien aktiivisuuden varaan, vaan tämä hiljainen tieto ja osaaminen tulevat tunnistetuiksi sekä kiinteäksi osaksi hyvinvointialueilla tehtäviä ratkaisuita. 

Asiakkaiden, työntekijöiden ja alueiden hyvinvointi voi lisääntyä ainoastaan ymmärtämällä uudelleen, mistä kenkä puristaa ja luomalla ratkaisuita, jotka eivät johdata meitä kerta toisensa jälkeen saman ongelman äärelle. 

Nimellä ja naamalla – kirjoittaja on Akson Group Oy:n toimitusjohtaja Mikko Pirttimäki.