29.2.2020

Perheenäidistä yrittäjäksi – Heidi Pekkarinen rakensi oman menestystarinansa

Heidi Pekkarinen on ihan tavallinen perheenäiti, joka johtaa omaa kotipalveluyritystään.  Oma yritys ei syntynyt vahingossa mutta totisesti se syntyi aivan täysin tyhjästä. Vuoden vaihteessa Heidi palkittiin vuoden Aksonilaisena.

Alussa oli Heidi, Honda ja hirmuinen halu onnistua

Päätös oman yrityksen perustamisesta syntyi kevättalvella 2017 ja apu yrityksen perustamiseen löytyi Aksonilta. Yrittäminen ei ollut Heidille entuudestaan tuttua mutta Heidi järkeili, että jos johonkin vain laittaa riittävästi tunteja, se lopulta onnistuu.

Heidin liikkuvaksi toimistoksi muodostui nopeasti Hondan katumaasturi ja toimistotavaroiden mukana kulkivat aika ajoin myös lapset. Heidi ajoi jakamassa mainoksia sekä suunnitteli palvelupaketteja, joita asiakkaiden olisi helppo ostaa.

Heidi Pekkarinen on ihan tavallinen perheenäiti ja yrittäjä

Oman jaksamisen rajoille

Palvelupaketit herättivät nopeasti kiinnostusta mutta samoihin aikoihin Heidi sai ensimmäiset yhteydenotot alueen palvelutaloilta ja kuntayhtymiltä. Olisiko sinnikäs uusi tulokas valmis paikkaamaan akuuttia työvoimapulaa – aina silloin tällöin?

Heidi tarttui uuteen mahdollisuuteen mutta hänenkään sydän ei sallinut jättää jo olemassa olevia asiakkaita. Alkoi vaihe, jonka aikana oppimiskäyrä sojotti poikkeuksetta kohti taivasta. Heidi rekrytoi, perehdytti, tuurasi ja solmi uusia sopimuksia. Omien töiden ohella, tietenkin. Lopulta Heidi joutui huomaamaan, etteivät työt tule loppumaan mutta omat voimat loppuvat varmuudella.

Apua omasta työyhteisöstä

”Se en ollutkaan pelkästään minä, joka halusi onnistua, vaan koko työporukka halusi tehdä tämän yhdessä”

Ruuhkan keskellä Heidi havahtui huomaamaan, että oma yritys työllistää toistakymmentä työntekijää.

– Se en ollutkaan pelkästään minä, joka halusi onnistua, vaan koko työporukka halusi tehdä tämän yhdessä, Heidi muistelee. – Sitä alkoi heti ajattelemaan, että mitkä ovat kenenkin vahvuuksia ja millaisissa töissä osaaminen tulisi parhaiten esille, hän jatkaa.

Omaksi työparikseen Heidi rekrytoi itselleen lähiesimiehen, joka auttaa pitämään yrityksen pyörät pyörimässä.

– Silloin kun työtä on sopivasti ja siinä viihtyy, niin kaikilla on hyvä olla, Heidi kiteyttää.

Heidin Kotihoivan näköistä yritysvastuuta

”Se on myös tavallaan minun yritykseni panos tälle alueelle, että me täällä asuvat osaamme auttaa toisiamme tilanteessa, kuin tilanteessa”

Kinnulan alueella välimatkat ovat pitkiä ja apua voi joutua odottamaan pitkiä aikoja. Työntekijöiltään Heidi odottaa ensiaputaitojen hallintaa ja henkilökunta osallistuu säännöllisesti ensiapukoulutuksiin.

– Täällä kun jotakin sattuu, ei voi tietää milloin apu ehtii paikalle. Jos siellä on meidän työntekijä paikalla, hän tietää miten tulee toimia, Heidi kertoo.

Kaikkien työntekijöiden autoista löytyvät ensiapulaukut ja Heidin omassa autossa kulkee lisäksi defibrillaattori. Autossa on merkintä, että sen sisältä löytyy tämä äärimmäisessä hädässä tarvittava laite.

– Olihan se aika helppo päätös tehdä, että laite hankitaan, Heidi toteaa. Jos kerran osaan laitetta käyttää, miksi en pitäisi sellaista matkassani?

Henkilöstön osaamisen varmistaminen ja jatkuva kouluttaminen on Heidin Kotihoivalle merkittävä kustannuserä mutta se on silti jotakin, josta Heidi ei ole valmis tinkimään

– Se on myös tavallaan minun yritykseni panos tälle alueelle, että me täällä asuvat osaamme auttaa toisiamme tilanteessa, kuin tilanteessa, Heidi toteaa.

Heidin Kotihoivan tunnistat tästä