Jaana Hentunen toimii Akson hoivapalveluiden palveluvastaavana Jyväskylässä. Hänellä on johdettavanaan 15 työntekijän työyhteisö, joka työskentelee etujoukoissa haastavissa olosuhteissa. Työntekijän työ on normaalioloissakin itsenäistä mutta nyt pienetkin kohtaamiset ovat kadonneet. Lue Jaanan käytännön vinkit siitä, miten työyhteisön jaksamista voi ylläpitää poikkeusoloissa.

 

Minä soitan (tarvittaessa vaikka harmonikkaa)

 

Työntekijän itsenäinen ote työhön korostuu entisestään koska pienetkin arjen kohtaamiset on karsittu minimiin. Esimiehen vastuulla on turvata, että viestintä työntekijän suuntaan toteutuu ja työntekijä tuntee olevansa osa kokonaisuutta.

Se on tultava minulta se aloite yhteydenpitoon, minä olen se, joka soittaa. Ihan vaan vaikka kuulumiset kysäistä jos ei muuta asiaa ole, Hentunen toteaa.

Päivän aikana ollaan työntekijöihin paljon yhteydessä mutta oleellista on, että työntekijä tulee kohdatuksi myös henkilökohtaisella tasolla. Esimiehen ei siten tarvitse ujostella kysyä työntekijältä suoraan tämän jaksamisesta ja tuntemuksista.

Totta kai se itseltä vaatii paljon koska itseäkin joskus väsyttää mutta sitten taas toisaalta jokainen työntekijä ansaitsee tulla huomioiduksi, kertoo Hentunen.

Sinä kyllä osaat ja se riittää

 

Tällaisena aikana oma epävarmuus purkautuu ulos erilaisin tavoin. Asiakkailla on paljona avun tarvetta ja huolta ja usein tätä ongelmaa puretaan auki kotipalvelutyöntekijän kanssa. Halu auttaa on suuri ja sen vuoksi työntekijälle itselleen saattaa hämärtyä se, mitä häneltä asiakaskäynnin yhteydessä odotetaan.

Siinä on taas sitten se mun paikka kirkastaa sitä, että ihan se perustekeminen riittää. Ei tällaisenakaan aikana työnkuvaan tule varsinaisesti mitään lisää ja se on syytä työntekijälle myös viestittää, sanoo Hentunen.

Itsenäistä työtä tekevä tekee kymmeniä päätöksiä päivän aikana ja työntekijän pitää pystyä luottamaan omaan harkintakykyynsä kaiken aikaa. Hyvä keino tämän luottamuksen vahvistamiseen on se, että työntekijä kokee itse, että häneen luotetaan ja taitoja arvostetaan.

Ei mulla ole mitään viisasten kiveä tähän juttuun vaan sellaisesta kollegiaalisesta keskustelusta se kaikki lähtee. Työntekijöillä on paljon näkemystä asiakkaiden hoitotyöstä ja sillä tavalla yhdessä se tilannekuva kulloinkin rakentuu, Hentunen kertoo.

Haaveiluhetki kerran päivässä (vähintään)

 

Esimiehen – kuten kenen tahansa työntekijän – on pidettävä huolta myös omasta jaksamisestaan. Jokaisella on omat keinonsa auttaa itseään jaksamaan ja siksi esimiehen on hyvä osata näyttää esimerkkiä siitä, miten omaa jaksamista voi edistää.  Omalla kohdalla Hentunen luottaakin omaan supervoimaansa, jotka ovat massiiviset unen lahjat.

Mä katselen sellaisen sopivan hiljaisen hetken ja ihan vaan haaveilen jotakin. Saatan jopa torkahtaa siihen mut kun puhelin soi, niin mä olen heti ihan täysillä mukana, Hentunen naurahtaa.

Omasta jaksamisesta huolehtiminen on vastuullista työtä ja siksi onkin tärkeää, ettei omaa aikaa oteta toisten kustannuksella. Kaikilla tulisi olla selkeä kuva kokonaistilanteesta, jolloin omaa panosta voi suhteuttaa muun työyhteisön tekemiseen.

 

Luovuutta peliin

 

Uudessa tilanteessa ainoa, mihin todella voi luottaa ovat omat kyvyt ja taidot. Kun tietää ja tuntee työn reunaehdot, osaa myös sovittaa oman osaamisensa tilanteen mukaan. Koronavirusepidemian johdosta olemme joutuneet toteamaan, että meillä ei olekaan valmista ratkaisua jokaiseen tilanteeseen. Eräs tällaisista ovat arjen kohtaamiset työntekijöiden kanssa, jotka ovat käytännössä loppuneet tilanteesta johtuen.

Me pidettiin meidän työntekijöille sellainen epävirallinen ”koronamiitti” verkkotapaamisena ja se onnistui todella hyvin. Osa osallistui vapaapäivältä tai vapaahetkeltä tapaamiseen ja se todella lämmitti mieltä, Hentunen kertoo.

Vallitsevassa tilanteessa korostuukin taito tehdä luovasti ne asiat, joita normaalioloissa harvoin tulee ajatelleeksi.

Jaana Hentunen on Akson Hoivapalveluiden palveluvastaava

 

 

 

Hanki palveluseteli kotipalveluiden ostamisen tueksi

Kokosimme selkokielisen oppaan siitä, kuinka pystyt hakemaan itsellesi tai läheisellesi palveluseteliä arjen tueksi.

Akson on kotipalveluyrityksistä koostuva yritysverkosto. Me haluamme olla kärkijoukossa kehittämässä suomalaista kotipalvelualaa.