Henkilökohtaisen avustajan arkea etsimässä

Tämän tekstin kolme esimerkkiä kumpusivat eräästä kahvipöytäkeskustelusta, kun koetimme tavoittaa henkilökohtaisen avustajan työn ydintä. Hienoin termein kuvattuna avustajan työn tavoitteena on turvata avustettavan tasa-arvoinen elämä ja osallisuus yhteiskunnan jäsenenä. Avustettavaa tuetaan kaikissa niissä toimissa, joista hän ei itse vammansa tai sairautensa vuoksi kykene suoriutumaan. Mitä ajatuksia seuraavat kuvaukset mahtavat herättää?

Debrecen 2005

Ryhmä urheilijoita matkustaa Suomesta kohti Unkarin Debrecenia osallistuakseen ystävyyskaupunkiotteluun. Budapestin lentokentällä huomataan, että kahden joukkueessa olevan tytön pyörätuolit ovat jatkaneet matkaa jonnekin Vinku-Intiaan. Lentokenttä tarjoaa mahdollisuutta lainata lentokentän omia pyörätuoleja, jotka ovat mallia Itä-blokki ja ajalta, jolloin Kekkosen ohimoilla komeili vielä jokunen kutri.

Otamme paremman puutteessa tarjouksen vastaan ja vaivaantuneesti naureskelevat tytöt ponnistavat “uusiin” menopeleihinsä. Kaiken tasa-arvon nimissäkin näky herättää meissä kaikissa pientä hilpeyttä. Rohjakkeet saadaan jotenkuten mahtumaan terminaalin edessä odottavaan bussiin ja matka majapaikalle saattoi alkaa.

Joukkueen iltapalaverissa kulttuurishokki olikin sitten jo ennättänyt iskemään. Liikkuminen ei onnistukaan niin helposti, WC-käynti vaatii kekseliäisyyttä ja toisen pyörätuolin takapyörä vaappuu pahaenteisesti. Käymme tilannetta läpi. Katselemme näitä täysin palvelleita pyörätuoleja yhdessä ja mietimme, minkälaisia ihmisiä näillä on vuosien aikana liikkunut. Mihin he ovat olleet menossa ja mitä he ovat ajatelleet kun ovat ensimmäistä kertaa nähneet nämä pyörätuolit.

Tunnelma kevenee. Syntyy jos minkälaisia tarinoita tuolien muinaisista käyttäjistä. Tirskutaan väsymyksestä ja jännityksen purkautumisesta johtuen. Me selvitään tästä, me ollaan tässä yhdessä. Sama jengi, joka lähti kotoa ja joiden kanssa touhutaan melkein päivittäin. Puhelin pirahtaa ja lentokentältä soitetaan. Pyörätuolit ovat löytyneet ja ne tuodaan yön aikana majapaikkaan. Aamulla tytöt suhaavat jo omissa virtaviivaisissa tuoleissaan pitkin majapaikan käytäviä. Kaikki on taas hyvin.

Saadaanko me oikeasti ostaa tällä rahalla ihan mitä vaan?

Näin kysäisee lihassairautta sairastava 12 -vuotias poika äidiltään, tämän pukiessa kenkiä pojalle. Kyllä te saatte, äiti vastaa. Pojan silmät hehkuvat hänen vilkaistessaan oven suussa odottavaa avustajaansa. Tästä on tulossa viikon paras päivä.

Kiekkojoukkueen huivit kaulassa suunnataan kohti jäähallia. Aulassa on paljon tuttuja, joiden kanssa vaihdetaan ensiksi kuulumisia ja sitten mennään jännittämään peliä. Erätauolla tehdään kioskilta ostoksia ja tuumitaan tarkkaan, mihin kaikkeen äidin antama raha tänään riittää. Samalla jutellaan yhdessä niitä näitä avustajan ja kavereiden kanssa.

Parasta on, kun saa tehdä yhdessä ja ainakin suurin piirtein sitä, mitä lystää. Saa itse päättää, mihin rahan käyttää ja minkälaisista asioista kavereiden kanssa juttelee. Ei tarvitse pelätä äidin reaktiota jos väliin lipsahtaa muutama ärräpää. Muutenkin on kiva, kun pääsee pois kotoa ihan vain kavereiden kanssa. Se oli todellakin viikon paras päivä ja ehkä yhtä kivaa on taas ensi viikolla.

Muuta ajateltavaa

Ovikello kilahtaa. Iäkäs rouva avaa oven ja ohjaa avustajan sisään. Hän kertoo, että tänään on ollut hankalampi päivä ja puoliso on pitkällään makuuhuoneessa. Avustaja herättelee harmaahapsista miestä. Olisi aika käydä peseytymässä. Kirein ilmein ja avustajan kättä tiukasti puristaen kampeudutaan istumaan ja siitä hiljalleen seisomaan. Kipu on käsin kosketeltavan todellista vaikka toinen ei siitä hiiskukkaan.

Suihkun jälkeen istutaan keittiössä. Juttu lähtee liikkeelle vanhasta kakkulapiosta, joka tuli palkintona työpaikan pilkkikilpailuista. Muistellaan hurjia vuosia, jolloin töitä paiskittiin kolmessa vuorossa yötä päivää, vuoden jokaisena päivänä. Se, olivatko ne tehtaan ensimmäiset vieraat Kiinasta vai Koreasta, on päässyt unohtumaan.

Puhutaan vielä tämän päivän maailman menosta. Siinäkin kun riittää ihmettelemistä. Kerrostalon sisäpihalla syttyvät jo valaisimet. Keskustelu käy verkkaisena ja seuraavaakin käyntiä sovitellaan kalenteriin. No niin, tämä olikin ihan hyvä, kun sai noita ajatuksia vähän muualle tuosta, sanoo mies avustajan tehdessä lähtöään. Seuraavaan kertaan siis.

Sopivasti näkymätön

Emme saaneet asiaa valmiiksi kahvipöytäkeskustelussa mutta jollakin tavalla avustajan työtehtävänä on mahdollistaa avustettavalle niitä kokemuksia, joista ihmisen elämä parhaimmillaan täyttyy. Pitää rohkeasti olla valmis menemään ja monesti vasta jälkikäteen miettimään, että mitenkäs tästä nyt sitten selvitään. Henkilökohtainen avustaja antaa pääroolin avustettavalle ja jää itse valokeilan ulkopuolelle odottamaan, mitä seuraavaksi tuleman pitää. Työ ei sovi kaikille mutta varsin monelle kuitenkin. Ilot ja surut ovat osa tätäkin työtä ja juuri siksi se onkin niin koukuttavaa.

Ai niin, me ollaan Lihastautiliiton kumppaneita! Luehan lisää klikkaamalla tästä.

Tilaa kartoitus tai pyydä tarjous



Sulje ikkuna

Back to top